VAVE-hanke - Savas

VAVE-hanke

Vammaisalan vetovoima ja koulutuksen kehittäminen (VAVE) hanke 1.1.2020-30.6.2022

Vammaisalan vetovoima ja koulutuksen kehittäminen (VAVE) -hanke
Hankkeen tavoitteena oli lisätä kehitysvammaisalan vetovoimaa, vahvistaa alan osaamista ja parantaa työvoiman saatavuutta kehitysvamma-alalle. Hanke yhdisti osaamista koulutuksen kehittämisessä rakentamalla erilaisia oppimispolkuja, joissa vahvistettiin vammaisalan osaamista eri koulutustasoilla. Samalla kehitettiin tuki- ja ohjausmalleja koulutukseen. Vammaisalan työorganisaatiot pyrkivät yhdessä vahvistamaan vammaisalan brändiä ja vetovoimaa alueella sekä vastaamaan alan muuttuviin osaamistarpeisiin vahvistamalla hyvinvointiteknologista osaamista.

Hanketta koordinoi Diakonia-ammattikorkeakoulu ja osatoteuttajia ovat Etelä-Savon koulutus Oy (Esedu), Itä-Savon koulutuskuntayhtymä (Samiedu), Savas-Säätiö srSTEP-koulutus/Kirkkopalvelut ry sekä Vaalijalan kuntayhtymä. Lisäksi Kehitysvammaisten palvelusäätiö oli mukana yhteistyökumppanina. Hankkeen toiminta-alueena oli Etelä-Savo (Mikkeli, Pieksämäki, Savonlinna). Hanke sai Euroopan sosiaalirahaston rahoitusta. Kansallisena rahoittajana toimi Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus.

Savaksen hanketavoitteet:

  • Kehittää toimintatapoja, joiden avulla vammaisalan vetovoimaisuus ja houkuttelevuus lisääntyvät. Mallintaa uusia tapoja, kuinka henkilöt ohjautuvat vammaisalan opintoihin ja alan työpaikkoihin.
  • Kehittää vammaisalan toimintaympäristöihin uusia toimintamalleja, jotka vastaavat alan uusia osaamistarpeita. Erityisesti kehittää modernia teknologiaa hyödyntävää työkulttuuria vammaisalalle.
  • Vahvistaa vammaisalalla työskentelevän henkilöstön ammatillista ja digitaalista osaamista. Hakea henkilöstön kouluttamiseen uusia teknologisia toimintatapoja ja menetelmiä.  

VAVE-hankkeen julkaisu:
Vetovoimaa vammaisalalle – uusia opintopolkuja, osaamisen kehittämistä ja vaikuttamista 
(Diak Työelämä 26). Suihkonen, P. (toim.) 2021, Diakonia-ammattikorkeakoulu.

Usein kysyttyä -sivulle ›