Henna Suikki - Savas

Henna Suikki

Kouluttaja, Terapiaperhonen
Toimintaterapeutti (YAMK), Erityistason seksuaaliterapeutti NACS, Työnohjaaja koulutettava, Puhevammaisten tulkkiopiskelija.

Henna on erikoistunut tukea tarvitsevien seksuaaliterveyden- ja oikeuksien edistämiseen. Hän on kouluttanut satoja terveydenhuollon ammattilaisia ympäri Suomea sekä toiminut vuosittain Kehitysvammaliiton asiantuntijakouluttajana aiheesta.

Henna on uuden sukupolven kouluttaja ja on saanut paljon positiivista palautetta rohkeudesta, suoruudesta mutta myös sensitiivisyydestä ja ammattilaisten ymmärtämisestä.

Henna ylläpitää tällä hetkellä Suomen suurinta seksuaalisuusteemaista selkokuva- ja materiaalipankkia SelkoSeksiä ja tuottaa selkomateriaalia aiheesta. Henna on tehnyt yhteistyötä Kehitysvammaliiton Verneri.netin kanssa materiaalien tuottamisessa myös heidän sivustoilleen.

Henna tekee asiakastyötä edelleen tiiviisti sekä toiminta- että seksuaaliterapeuttina erilaisten ihmisten kanssa. Työnohjaajan roolin myötä hän on mukana erilaisten työyhteisöjen kehittämisessä sekä haasteiden ratkomisessa. Hennan opinnot puhevammaisten tulkiksi antavat lisää ymmärrystä varsinkin puhevammaisten ihmisten kanssa toimimiseen.

Henna Suikki

Koulutukset, joissa Henna Suikki on kouluttajana

  • Seksuaalisuuden tukeminen kehitysvammaisten henkilöiden elämässä | Lue lisää
Usein kysyttyä -sivulle ›